Järjestetään sisuille koulutusta osana leiriohjelmaa.

  • Local Group: Puijon Pakertajat ry
  • Location: Kuopio
  • When: 5.-7.10.2018
  • Theme: Special needs Scouting
What?

Osallistuimme ja olimme aktiivisesti suunnittelemassa Järvi-Suomen Partiolaisten Klippi'18-sisuleiriä. Leirin teemana oli sosiaalinen meida sekä osana leiriä kuvattiin J-SP:n 100 uutta tapaa -hankkeen video sisupariotaoiminnasta. Leirillä ohjelman osana oli sosiaalisen median (mm. Instagram) sekä valokuvauksen koulutusta sisuille. Leirin aikana askarreltiin myös valokuvakehykset, joihin leirillä koulutuksen osana otettu kuva asetettiin.

Lippukunnan sisuryhmän Kettujen toiminta ja kokoon pano on vuosien varrella lähestulkoon vakiintunut. Yhteistyötä on tehty aiemmin mm. jyväskyläläisen lippukunnan Reippaat Pojat kanssa. Yhteisleirit ovat tuoneet mukanaan hyviä kaveruussuhteita, joiden ylläpidon koemme tärkeäksi. Leirilla mukana oli myös lieksalaisen lippukunnan Pielisen Partiolaisten uusi sisuryhmä. Pääsimme leirillä laajentamaan yhteistyöverkostoja sekä kaversuhteita. Leirillä vakiintuneet toimintaryhmät purettiin tietoisesti ja leiriläisistä muodostettiin kolmen eri lippukunnan sekaryhmiä, jossa sekä uudet että vanhat kaverit pääsivät toimimaan yhdessä.

Hakemuksessa yhdeksi rahan käyttökohteeksi oli määritelty johtajien täydennyskoulutus. Koska myönnetty rahasumma oli merkittävästi haettua pienempi, päätimme jättää tämän kohteen toteuttamatta ja priorisoida rahat suoraan sisuihin kohdistuvaan toimintaan.

For whom?

Järvi-Suomen Partiolaisten sisupartiolaisille. Mukaan leirille kannustettiin myös ei-vielä-partiossa-olevia ja sisutoiminnasta kiinnostuneita.

Why?

Toiminnalla tuettiin leirille lähtemistä ja pyrittiin muutoinkin madaltamaan kynnystä leirille lähtemisestä niin partiolaisille kuin EVP:lle.

Saimme ryhmärajat rikki, tutustuimme niin uusiin ihmisiin kuin uuteen leiripaikkaan. Pystyimme toteuttamaan sosiaaliseen mediaan ja kuvaamiseen liittyvää ohjelmaa laajemmin kuin mitä kolo-illoissa olisi ollut mahdollista. Samalla saimme olla osa isompaa kokonaisuutta leirin ja piirin 100 uutta tapaa -hankkeen tiimoilta.

Tips to others

Rajat rikkova toiminta, ryhmän haastaminen ja uusien kokemusten mahdollistaminen sekä tukeminen kannattaa aina.