Korotettu puolijoukkueteltta

  • Tekijät: Riihimäen Erätytöt ry ja Riihimäen Eräpojat ry
  • Sijainti: Riihimäki
  • Milloin: Jatkuva
  • Teema: Sisutoiminta, Järjestöyhteistyö
Mitä?

Haimme avustusta korotetun puolijoukkueteltan hankintaan yhteiseksi lippukunnillemme. Saimme ostettua teltan saamillamme avustuksilla sekä muun muassa myyjäisillä ansaitsemillamme tuotoilla. Teltta on päässyt käyttöön jo esimerkiksi myyjäistapahtumassamme.

Kenelle?

Sen lisäksi että korotettu puolijoukkueteltta on perinteistä korkeampi, on myös sen oviaukko laajempi. Tämä mahdollistaa esimerkiksi liikuntarajoitteisille paremman pääsyn telttaan. Meillä on toiminnassa mukana ihmisiä eri taustoista ja elämäntilanteista. Hankkimalla kyseisen teltan, halusimme mahdollistaa toimintaan osallistumisen mahdollisimman monille.

Miksi?

Olemme tehneet yhteistyötä paikallisen Kehitysvammatuki ry:n kanssa muun muassa makkaranpaiston ja ulkoilun merkeissä. Korotettu teltta mahdollistaa yhteistyön jatkumisen esteettömästi myös jatkossa.

Lippukuntiemme yhteydessä toimii aktiivinen perhepartioryhmä, jonka toiminnassa teltasta on hyötyä. Teltta helpottaa myös ikäihmisten toimimista. Telttaa tullaan käyttämään aktiivisesti retkitoiminnassa ja muissa lippukuntien partiotapahtumissa.