Lainapartiopaidat

  • Tekijät: Kipinäpartio ry
  • Sijainti: Parkano
  • Milloin: Huhtikuussa 2017
  • Teema: Vähävaraisuus
Mitä?

Hankimme lippukunnalle partiopaitoja merkkeineen lainattavaksi. Paitoja hankittiin kaksi uutta partiokaupasta sekä kaksi vähän käytettyä lippukunnan jäseniltä pieneksi jääneistä. Lisäksi näihin hankittiin ja ommeltiin kiinni kaikille yhteiset merkit.

Kenelle?

Ensisijaisesti paidat hankittiin lasten ja nuorten, joiden perheillä ei välttämättä ole varaa ostaa omia, käyttöön. Paitoja lainataan kyllä muillekin tarpeen mukaan, jottei kenenkään tarvitse jättää osallistumatta vaikkapa lipunkantotehtävään puuttuvan tai pieneksi jääneen paidan takia, tai tarvitse joutua kokemaan eriarvoisuutta siitä, ettei omista partiopaitaa.

Miksi?

Uudet paidat olivat ensimmäisen kerran lainassa piirimme paraatissa, jossa lippukunnastamme oli ennätysmäärä marssijoita. Osansa tässä on varmasti lainapaidoilla, jotka melkein kaikki olivat käytössä siellä.

Vinkkejä muille tekijöille?

Kannattaa miettiä tarkkaan minkä kokoisia paitoja hankkii. Me päädyimme hankkimaan paitoja siten, että niitä on noin joka toista kokoa. Tällöin pystymme paidoittamaan mahdollisimman monen kokoista partiolaista. Tapahtumien Kuksa-ilmoittautumislomakkeille kannattaa laittaa valinta paitatarpeelle. Näin kynnys pyytää paitaa lainaan on mahdollisimman matala.